Ohjeet & Vinkit / Artikkeleita, tietoa ja asiakaskokemuksia
Meille Cityvarastossa on vuosien varrella kertynyt runsaasti tietoa kaikkeen pienvarastointiin ja muuttamiseen liittyvistä asioista. Jaamme mielellämme meille kertynyttä tietoa, vinkkejä ja myös asiakkaidemme tarinoita, jotta pienvarastointi olisi asiakkaillemme entistäkin mukavampaa.

Pienvarasto on kätevä ja turvallinen paikka säilyttää tavarat
Cityvarasto on vuonna 1999 perustettu pienvarastoja vuokraava pienvarastoyritys. Vuokraamme pienvarastoja mitä moninaisimpiin tarpeisiin sekä tarjoamme pienvarastointia tukevia lisäpalveluja siten, että ne ovat Sinun saatavissa mahdollisimman läheltä ja joustavasti. Cityvarastolla on pienvarastotoimipisteitä ympäri Suomen siten ollen ainoa valtakunnallinen pienvarastoyritys. Pienvarastot ovat 1-50m2 kokoisia. Vuokraamme pienvarastoja, niin yksityisille kuin yrityksille.

Vaihda kylmä pihavarasto lämpimään pienvarastoon
Omakotiasumisessa on se hyvä puoli, että yleensä tilaa on enemmän kuin rivitalo,-tai kerrostaloasujalla. Monesti kuitenkin käy niin, että ihminen täyttää sen tilan mikä on käytettävissä. Tällöin moni ostaa valmiin pihavaraston tai rakentaa sellaisen itse.
Edunvalvottavan tavarat turvallisesti talteen
Helsingin Sanomissa 26.1.2014 kerrottiin hoitoon ohjatun vanhuksen menettäneen lähes kaikki henkilökohtaiset tavaransa huoneiston siivousurakan yhteydessä.

Näin täytät varaston
Tästä löydät vinkkejä onnistuneeseen muuttoon sekä ohjeita tehokkaaseen tilankäyttöön varastolla.

Cityvarasto vuokraa kontteja
Vuokraamme Citykontteja asiakkaillemme Helsingissä, Keravalla, Lahdessa, Turussa, Oulussa, Seinäjoella, Vantaalla sekä Kuopiossa.

Minkä tärkeän esineen veisin varastoon ⎸ Verner Valojärvi
Cityvaraston kummipelaaja Verner Valojärvi on kotoisin Helsingistä, ja hänellä on hurja voitontahto. Valojärvi edustaa Cityvaraston arvoja joihin kuuluu kotimaisuus ja sinnikkyys. Kysyimme Verneriltä, mitä jääkiekko merkitsee hänelle ja minkä tärkeän muistoesineen hän haluaa varastoida.

Talvivarusteiden säilytys
Talvivarusteiden pakkaaminen huolellisesti on tärkeää, jotta ne kestävät useamman talven ja ovat käyttövalmiina kun seuraava talvi saapuu. Tämä koskee erityisesti talvitakkeja, -kenkiä ja -varusteita, jotka altistuvat kosteudelle ja kylmyydelle.

Miksi yhä useammat kotitaloudet tarvitsevat lisää varastotilaa?
Viime vuosina yhä useammat kotitaloudet ovat huomanneet tarvitsevansa lisää varastotilaa. Tämä ilmiö on herättänyt kysymyksiä siitä, miksi varastotilan tarve on kasvanut ja mitkä tekijät vaikuttavat tähän kehitykseen. Yksi syy lisääntyneeseen varastotilan tarpeeseen on kulutuskulttuurin muutos.

Pienvarasto - Lämmin, valoisa, turvallinen ja kätevä säilytysratkaisu
Tervetuloa tutustumaan uudenlaiseen säilytysratkaisuun! Pienvarasto on täydellinen vaihtoehto kaikille niille, jotka kaipaavat lisää tilaa elämäänsä. Olipa kyseessä sitten ylimääräiset tavarat kotona tai yrityksen tarpeet, pienvarasto tarjoaa lämpimän, valoisan, turvallisen ja kätevän ratkaisun.

Cityvarasto: tehokas ratkaisu kaupunkien tilaongelmiin
Kaupunkien kasvaessa ja asukasmäärien lisääntyessä, tilaongelmat ovat yhä yleisempiä. Yritysten tarpeet säilyttää ja varastoida tavaroitaan kaupunkialueilla ovat myös kasvaneet. Tähän ongelmaan on kehitetty ratkaisu nimeltään Cityvarasto.

Pienvaraston vuokraus Espoossa: Mitä kannattaa ottaa huomioon?
Pienvaraston vuokraus Espoossa on suosittu vaihtoehto monille, jotka tarvitsevat lisätilaa tavaroidensa säilyttämiseen. Pienvarastot tarjoavat joustavan ja kätevän ratkaisun erilaisiin tilanteisiin, kuten muuttoon, remonttiin tai ylimääräisten tavaroiden säilyttämiseen.

Perämoottori varastoon
Veneily on harrastus, joka usein liittyy lämpimiin kesäpäiviin ja veden äärellä vietettyihin hetkiin. Talven lähestyessä veneen omistajien on tärkeää löytää turvallinen ja sopiva paikka perämoottorin sekä muiden tarvikkeiden säilyttämiseksi.

Sauna saunomiselle, varasto varastointia varten
Sauna on rakennettu saunomistarkoitukseen, jos saunaa käytetään varastona, syntyy turvallisuusriski. Kun kuumuus nousee korkeaksi kiuas voi aiheuttaa tulipalon, ja helposti syttyvä materiaalia saunassa lisää tulipalon riskiä. Puusaunassa ja savusaunassa on omat riskinsä, tässä artikkelissa keskitymme sähkösaunaan.

Näin arvioit varastotilan tarpeesi
Pääsääntönä voidaan pitää, että 10% asunnon pinta-alasta riittää vuokravaraston kooksi. Laske oma tilantarpeesi kätevällä tilalaskurilla tai tutustu esimerkkeihin mitä eri kokoisiin varastoihin mahtuu.

Pienvarastot, teräsverkkovarastot, kuutiovarastot, merikontit
Cityvarastolla on tarjota erilaisia varastotiloja erilaisiin käyttötarkoituksiin ja tarpeisiin. Kaikki varastomme ovat laadukkaita ja turvallisia tiloja, joissa voit huoletta säilyttää tavarasi. Kaikki varastomme ovat tallentavan videovalvonnan alaisia sekä jatkuva kulunvalvonta seuraa kaikki kävijöitä varastoilla. Tavarasi ovat meillä turvassa! Varastot ovat erilaisia koonsa ja hintansa puolesta. Voit vertailla eri vaihtoehtoja tai soittaa asiakaspalveluumme 029 1234 700. Neuvomme ja autamme sinua löytämään juuri sinulle sopivan varastointiratkaisun!

Cityvaraston vuokrattavat postilokerot
Vuokraamme postilokeroita seuraavissa Cityvarastoissa: Vantaan Kaivoksela, Turku Pitkämäki, Tampere Viininkankulma.

Maksa Muuttorahalla varaston vuokraa
Onko sinulla Muuttorahaa? Nyt voit maksaa Cityvaraston varaston vuokraa myös Muuttorahalla. Muuttorahan voit käyttää kätevästi tehdessäsi varaston vuokrausta nettisivuillamme. Tarjous koskee vain uusia vuokrasopimuksia.

Pienvaraston irtisanominen
Vuokravaraston voit irtisanoa helpoiten oma tili-palvelusta tai laittamalla vapaamuotoinen irtisanomisilmoitus osoitteeseen info@cityvarasto.fi tai vaihtoehtoisesti postilla osoitteeseen Cityvarasto Oy, Vetokuja 4 A, 01610 Vantaa
Martin Kalliola vuokrasi varaston
Martin Kalliola vuokrasi varaston Herttoniemen Cityvarastosta ja teki vuokrauskokemuksestaan videon.

Turvallista säilytystä Cityvarastossa
Muuton yhteydessä tai elämäntilanteen muuttuessa säilytystilan tarve saattaa kasvaa yllättävällä tavalla. Kaappitila voi täyttyä helposti myös kausituotteiden tai uuden harrastuksen myötä.

Somevastaava etsii tarinoita
Netta Lehtolan päivä on alkanut vauhdikkaasti kuvauksilla. Hän vastaa Cityvaraston sosiaalisen median viestinnästä.

Vanhan rakennuksen uusi elämä
Jyrki Innamaa on yksi Cityvaraston pitkäaikaisimpia työntekijöitä, ja ollut yhtiössä mukana toiminnan alusta lähtien. Hän on alan kokenut konkari, joka rakentaa yhtiössä pienvarastoja.

Veneilijän mielenrauha talvella -tasalämpöinen pienvarasto veneen tarvikkeille
On tutkittu, että veden lähellä oleminen vähentää stressiä. Näin ollen veneily on terveydelle hyväksi, mutta miten käy veneilijän mielenrauhan kun vene ja tarvikkeet laitetaan talvisäilytykseen? Lue artikkelista vinkit miten talvisäilytys onnistuu.