Jaakko Mattilan taideteos kertoo konsernin tarinaa

Kaivokselassa Cityvaraston toimiston aulaan saapuessa voi nähdä ison värikkään taideteoksen. Pinkkiä, keltaista ja sinistä yhdistelevä teos on Jaakko Mattilan tekemä. Teoksen värit viittaavat konsernin yrityksiin joita ovat Cityvarasto, Opiskelijamuutot ja PakuOvelle.com. Kysyimme taiteilijalta mikä häntä kiehtoo taiteen tekemisessä, ja mistä teos sai alkunsa.

Jaakko Mattila, miten kuvailisit tuotantoasi? 

Teen enimmäkseen abstrakteja, ei-esittäviä teoksia. Minua kiinnostavat asiat ja kokemukset näkemämme takana enemmän kuin muodot asioiden pinnalla. Taiteella on suhde kokemukseen eikä sen tarvitse liittyä sen kummemmin mihinkään muuhun. Tuotantoni on hyvin laaja, monumentaalisista veistoksista taidegrafiikkaan. Aloitin piirtämisellä ja maalauksella, teen ehkä eniten akvarelleja mutta kokeilen jatkuvasti uusia tekniikoita. Taide henkilökohtaisesti merkitsee jonkinlaista illuusiota vapaudesta, en haluaisi tai kykenisi toistamaan samaa maalausta loppuelämääni. 

Milloin aloitit taiteen tekemisen?

Halusin päästä opiskelemaan graafista suunnittelua mutta sattumien ja upeiden näyttely kokemusten kautta päädyinkin opiskelemaan kuvataiteita Englannissa. Opiskelujen jälkeen jämähdin Lontooseen missä minulla oli työhuone Camberwellissä. Voisi sanoa, että noin vuoden 2001 tienoilla kun teoksiani alettiin ostamaan aloin haaveilla kokopäiväisestä taiteilijana olemisesta.

 

Mikä taiteen tekemisessä kiehtoo sinua? 

Maalaaminen on aina hyvin jännittävää, hetkessä unohtuu kaikki muu. En koskaan tee suunnitelmia ennakkoon tai mittaile mitään, jotta tuo hetki olisi mahdollisimman suora. Suunnittelen teoksia mielessäni, jopa useiden vuosien ajan, ja on aina ilo päästä tekemään niitä ja luomaan lisää tilaa rajalliseen kovalevyyni. Tehdessä tulee myös aina paljon uusia ideoita mistä parhaat sitten päätyvät toteutukseen. Tilaustöissä, ja varsinkin julkisissa veistoksissa, on monesti paljon muunlaisia haasteita minkä ratkomisesta pidän. Haastan itseäni paljon sillä haluan kehittyä taiteilijana ja ihmisenä. Olen myös työni kautta tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin vuosien varrella.

 

Mistä inspiroidut, kun teit Cityvarastolle teoksen? 

Cityvaraston työssä lähtökohtana oli yksinkertaisesti perheyritys ja se miten se on muuttunut kun mukaan on tullut lisää yrityksiä. Värit nappasin firmojen logoista sillä ne ovat aika lähellä painoteollisuuden päävärejä (keltainen, syaani, magenta) mitä käytän usein itsekin sillä niistä voi sekoittaa lähes kaikki muut sävyt. Teoksessa on jonkinlaisia puita tai kasveja maisemassa mitkä fuusioituvat, ja muuttuvat joksikin ihan uudeksi organismiksi. Puut tietysti symboloivat tässä kohtaa yrityksiä mitkä toimivat nyt uusissa tiloissa missä teoskin on.

 

Miten näet taiteen merkityksen yritysmaailmassa? 

Olisi hienoa jos yritykset panostaisivat enemmän taiteeseen. Näen että sen kautta voi lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta, kertoa tarinoita ja se voi olla myös sijoituskohde.

 

Jaakko Mattila on kotoisin Oulusta, nykyisin hän asuu ja työskentelee Helsingissä.

Lue myös Taidenäyttely pienvarastoissa

 


Cityvarasto

Cityvarasto konserniin kuuluu Cityvaraston lisäksi PakuOvelle.com sekä Opiskelijamuutot. Konsernin missiona on helpottaa ihmisten stressiä erilaisissa elämäntilanteissa. Esimerkiksi muuttaja voi vuokrata pienvaraston, ottaa kattavan muuttopalvelun tai siirtää tavarat itse pakettiautolla meidän tarjoamilla palveluilla ja tuotteilla. Voit vuokrata ja varata nämä kaikki palvelut verkkosivuiltamme tai soittamalla asiakaspalveluumme numeroon 029 1234 700.