Treenit toimitiloissa

Kaikki meistä tietävät, kuinka liikunta lisää hyvinvointia ja jaksamista. Liikuntaa pitäisi harrastaa useamman kerran viikossa, mutta samalla pitäisi hoitaa työt ja viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Tunteja emme saa lisättyä vuorokauteen millään keinoin, mutta voimme madaltaa kynnystä liikunnan harrastamiseen siten, että sen harrastaminen on lähellä meitä.

Business Center liikuntapaikkojen keskellä

Espoon Niittykummun toimitilojen välittömässä läheisyydessä sijaitsee useita liikuntapaikkoja. Muutaman kilometrin päässä toimitiloista sijaitsevat esimerkiksi Tapiolan urheiluhalli ja Tapiolan Tennispuisto. Alueen monipuolisesta tarjonnasta löytyy ihan varmasti jokaiselle oma tapa liikkua. Nappaa treenikassi mukaan ja nauti päivittäinen liikunta-annos ennen työpäivää tai heti työpäivän jälkeen. Säästät aikaa, kun sinun ei tarvitse lähteä enää kotiin palattua erikseen harrastamaan.

Liikunta lisää vireyttä ja antaa tehoa työskentelyyn

Voisiko liikuntaa harrastaa jopa kesken työpäivän? Harva meistä jaksaa keskittyä pitkäkestoisesti tehokkaaseen työskentelyyn. Keskittymiskyky herpaantuu väistämättä vaikka kyseessä olisikin motivoitunut ja ahkera työntekijä. On myös yleisesti tiedossa, kuinka pieni ja lyhytkin taukoliikunta lisää vireystilaa ja saa aivot taas toimimaan paremmin. Monet tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, ettei kahdeksan tunnin istumatyö ilman taukoja ole terveellistä. Koska välimatka toimitiloista liikunnan pariin ei ole pitkä, voit sopia esimerkiksi tennistreffit keskelle päivää ja jatkaa työn tekemistä virkistyneenä.

Leuanvetokisat toimistossa?

Jos treenaamaan lähteminen kesken työpäivän tuntuu kummalliselta, voit tuoda treenisalin myös toimitiloihin. Toimitilan koko ei ole este liikkumiselle. Katosta roikkuvat tai seiniin kiinnitettävät telineet eivät vie tilaa muulta työskentelyltä. Leuanvetotanko oviaukossa tai puolapuut taukotilan seinällä viestivät muille energisestä ja liikkuvasta tiimistä ja kunto kasvaa kohisten, kun haastat työkaverin leuanvetokisaan. Muita käteviä ja vähän tilaa vaativia liikuntavälineitä ovat erilaiset vastuskuminauhat. Niitä voi ripustaa toimitilan seinille erilaisiin naulakoihin, josta ne on kätevä ottaa, kun jumppakärpänen puraisee.

Liikunnallinen elämäntapa näkyy varmasti kasvaneen hauislihaksen ja kiinteytyneen kropan lisäksi työn tehokkuudessa ja tuloksissa. Vuokraamalla toimitila Espoon Niittykummussa varmistat, että liikuntamahdollisuudet ovat kätesi ulottuvilla päivittäin!

Katso Niittykummun Business Centerin toimitiloja tästä


Yrityksille

Cityvarasto vuokraa yritysasiakkaille pienvarastoja, toimistotiloja, postilokeroita. Saatavilla on lähetysten vastaanottopalvelu. Business Centerit puolestaan ovat täyden palvelun toimistohotelleja, joissa on vuokrattavana eri kokoisia toimistotiloja. Soita 029 1234 700 ja kysy lisää!