Vuokravarasto sopii opiskelijan tavaroiden varastointiin - erilaisiin elämäntilanteisiin

Nykynuorilla on aikaisempiin sukupolviin verrattuna mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja enemmän tarjolla elämässään. Tämä pätee myös erilaisiin harrastuksiin. Nuoret harrastavat monia lajeja samanaikaisesti, josta luonnollisena seurauksena on, että tila kotona harrastusvälineille voi olla tiukoilla. Lasten asuessa kotona vanhempien päänvaivana on usein, että minne esimerkiksi kausiluonteiset urheiluvälineet voi varastoida, kun tila tuntuu loppuvan.

Vaihtoehtoina on taloyhtiöiden ulkovarastot, kellarikomerot sekä kotona säilyttäminen. Kannattaa muistaa kuitenkin, että arvokkaita urheilu- ja harrastusvälineitä ei ole hyvä säilyttää kylmässä ulkovarastossa tai kerrostalon yleisessä kanahäkkivarastossa. Vaarana on, että ne varastetaan tai että esimerkiksi polkupyörät ruostuvat kylmässä varastossa.

Vuokravarasto kätevä ratkaisu polkupyörän säilytykseen

Nuoren muuttaessa omaan asuntoon neliömäärät yleensä vähenevät entisestään ja samalla vastuu omista tavaroista ja niiden säilyttämisestä siirtyy nuorelle itselleen. Monissa kerrostaloissa ei ole varastoa, joka pakottaa esim. polkupyörän säilömisen sisätiloihin, ja siten vieden tilaa itse asunnosta. Ja kukapa nyt likaista polkupyörää asunnossaan haluaisi edes varastoida?

Vuokravarastot on ratkaisu erilaisiin tilatarpeisiin


On erittäin helppoa vain vuokrata vuokravarasto siisteistä sisätiloista, joka on ammattimaisesti vartioitu ja hyvien liikenneyhteyksien ulottuvilla, ja siten varmistaa, että tavarat ovat turvassa ja suojassa omassa vuokravarastossa. On myös kätevää hakea tarvittavat harrastusvälineet ja muut varusteet samasta vuokravarastosta niitä taas tarvittaessa, ja siten välttää harrastustarvikkeiden kasaaminen kodin nurkkiin tilaa viemästä.

Nykyään kierrätys on kova sana. Monesti kuitenkin tavaroista luopumista tulee uudelleen harkittua jälkeenpäin, ja halvalla myyty tavara, jonka pari kuukautta sitten osti kovaan hintaan kaduttaa myydä nyt naurettavan alhaiseen hintaan. Siksi vuokrattu vuokravarasto onkin mainio keksintö, sillä siellä voi säilyttää tavarat kaikessa rauhassa ja harkita, mistä tavarasta todella haluaa eroon ja, minkä pitkällä tähtäimellä tahtoo säilyttää. Täten vältyt jälkeenpäin kaduttavilta hetken mielijohteilta.

Vuokravarasto apuun ulkomaan vaihto-opiskelun ajaksi


Moni nuori harkitsee nykyään vaihto-opiskelua ulkomailla globalisaation sen mahdollistaessa. Ulkomailla opiskelu kannattaa ja se luo uusia vaihtoehtoja tulevaisuuden työmahdollisuuksia ajatellen ja siksi sen trendikkyys onkin nuorison joukossa lisääntymässä. On selvää, että vaihto-opiskelu ulkomailla on stressaava ajatus, mutta se avaa monia uusia ovia tulevaisuuden uravalinnan suhteen.

Muuttaessaan ulkomaille ei nuorella yleensä ole varaa maksaa vuokra-asunnon vuokraa Suomeen ja siten saattaakin ilmaantua pulma jo ostettujen huonekalujen kanssa. Tässäkin tapauksessa vuokrattu vuokravarasto helpottaa elämää ja tekee vaihto-opiskelusta lähdöstä mahdollista. Opiskelija voi säilyttää huonekalut opiskelujen ajan vuokravarastossa huoletta. Siispä on turha huolehtia minne tavaransa tallettaa, kun on mahdollista saada edullinen ja turvallinen vuokravarasto tavaroilleen elämän tuulten puhaltaessa ja nuoren aikuisen tehdessä suuria valintoja elämässään.

Varaston vuokraaminen on kannattava sijoitus, koska se mahdollistaa säilytyspaikan nuorison omaisuudelle asui nuori kotona vanhempien kanssa tai omassa asunnossa. Vuokravarasto säästää monilta turhilta tavaransäilytys pulmilta. Vuokravarasto on siis kätevä paikka varastoida opiskelijan harrastusvälineitä. Katso ajankohtaiset vuokravarastotarjoukset tästä.

Vuokraa varastotilaa helposti verkkokaupasta


Elämäntilanteen muuttuessa

Elämäntilanteet muuttuvat ja joissakin tilanteissa esimerkiksi kodin irtaimisto pitää saada nopeallakin varoitusajalla väliaikaisesti pois kotoa. Muun muassa kotoa pois muuttavat nuoret, avioerotilanteet, ulkomaille muutot sekä omaisen kuolema saattavat aiheuttaa tarpeen tavaroiden väliaikaiselle säilytykselle pienvarastossa. Näissä tilanteissa myös pakettiautolle on usein tarvetta ja meiltä saatkin edulliset ja laadukkaat vuokrattavat pakettiautot tavaroiden siirtoon. Muuttolaatikot ja pakkaustarvikkeet helpottavat tavaroiden pakkaamista ja säilyttämistä varastossa. Voit vuokrata ja varata nämä kaikki palvelut verkkosivuiltamme tai soittamalla asiakaspalveluumme numeroon 029 1234 700.