7.5.2013

Cityvarasto osti Agenttivarastot

Cityvarasto Oy on ostanut 23.4.2013 Salainen Agentti Oy:ltä Agenttivarastojen liiketoiminnan. ”Cityvarasto Oy kasvattaa liiketoimintaansa myös yritysostoin” sanoo Ville Stenroos Cityvarasto Oy:n toimitusjohtaja ja omistaja.

Cityvarasto Oy on Suomen suurin valtakunnallinen pienvarastoyritys, jolla on yhteensä 17 pienvarastokohdetta yhdeksällä paikkakunnalla. Kohteita on Helsingin seudulla, Turussa, Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä ja Oulussa. Cityvarasto Oy on kotimainen toimija ja Suomen pienvarastoyhdistyksen jäsen.


”Haluamme nyt keskittyä Salainen Agentti Oy:n liiketoimintaan ja siksi myimme pienvarastointiliiketoiminnan hyviin ja ammattimaisiin käsiin. On hienoa, että asiakkaamme pääsevät nyt nykyaikaisiin ja turvallisiin varastotiloihin Cityvarastolle” sanoo Tuomas Arppe Salainen Agentti Oy:stä.


Yhä useammat kuluttajat ja yritykset ovat oivaltaneet pienvarastoinnin tarjoamat hyödyt lisätilan tarpeen ilmetessä sekä muuttojen yhteydessä. Yli 50% pienvarastojen asiakkaista on muuttajia. Asuntokauppaa käydään myymällä ensin oma asunto, jonka jälkeen etsitään uusi kaikessa rauhassa ja muutetaan pienempään siksi aikaa. Pienvarasto tarjoaa mahdollisuuden irtaimiston säilyttämiseen kunnes uusi asunto on löytynyt. Myös uusien asuntojen puutteelliset ja liian pienet varastotilat ovat osaltaan kasvattaneet varastointitarvetta. Kausiurheiluvälineet, autonrenkaat, parveke - ja pihakalusteet sekä monet muut tavarat säilytetään mielellään turvallisesti pienvarastointiyrityksen tiloissa, suojassa sään vaihteluilta ja valvottuina.


Lisätietoja :
Ville Stenroos, toimitusjohtaja
ville.stenroos@cityvarasto.fi p. 0400 206 106