17.3.2022

Cityvarasto Oyj osti Opiskelijamuutot

Cityvarasto Oyj on laajentanut palvelujaan tekemällä liiketoimintakaupan Suomen Opiskelijamuutot Oy:n kanssa. Opiskelijamuuttojen liiketoiminta siirtyi uuden tytäryhtiön omistukseen Maaliskuussa ja koko henkilökunta, noin 40 henkilöä, siirtyy uuteen yhtiöön vanhoina työntekijöinä.

Cityvarasto osti opiskelijamuutot

Opiskelijamuutot täydentävät Cityvaraston asiakkailleen tarjoamia palveluita. Pienvarastojen lisäksi konsernissa on jo Pakuovelle.Com Oy:n tarjoamat pakettiautot ja jatkossa lisäksi kokonaisvaltaiset muuttopalvelut sekä muuttolaatikot.


Aluksi muuttoliiketoiminta painottuu pääkaupunkiseudulle, laajentuen jatkossa valtakunnalliseksi. Konsernin muuttolaatikot siirtyvät tulevaisuudessa uuden Muuttolaatikko.Online brändin alle. Cityvarasto konserni pystyy jatkossa tarjoamaan muuttajalle kaikki palvelut saman katon alta.


- Opiskelijamuuttojen ostaminen konserniimme on osa pitkäntähtäimen suunnitelmaamme saada koko arvoketju omiin käsiimme. Pystymme nyt tarjoamaan kaikki palvelut tavaroiden omatoimiseen kuljettamiseen, väliaikaiseen varastointiin, pakkaamiseen tai vaikka avaimet käteen muuttopalveluihin, toteaa Cityvaraston perustaja ja toimitusjohtaja Ville Stenroos.


Opiskelijamuutot on lähinnä pääkaupunkiseudulla toimiva, vuonna 2013 perustettu yritys. Yrityksen liikevaihto on yli miljoonan luokassa ja tästä suurin osa tulee yksityismuutoista. Muuttoliikkeen kalusto koostuu 16:sta takalaitanostimella varustetusta isosta muuttoautoista.


- Konsernissamme on jo aiemmin tehty muuttojen ja muuttolaatikoiden kanssa liiketoimintaa, mutta se on perustunut osaltamme alihankintaan. Nyt pääsemme vahvan ja hyvän brändin kanssa tekemään kokonaisvaltaista muuttopalvelua itse. Cityvaraston resursseilla ja pitkäjänteisellä tuella tulemme rakentamaan Opiskelijamuutoista merkittävän toimijan Suomen markkinoille, Opiskelijamuuttojen ja PakuOvelle.Com Oy:n toimitusjohtaja Mikko Erkkilä kertoo.


Vuonna 1999 perustettu Cityvarasto Oyj on Suomen johtava valtakunnallinen pienvarastoja vuokraava yritys, jolla on 56 toimipistettä suurimmissa kaupungeissa ympäri Suomea: Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Kerava, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Naantali, Oulu, Pori, Porvoo, Rovaniemi, Salo, Savonlinna, Seinäjoki, Tampere, Turku, Tuusula, Vaasa, Vantaa, Ylöjärvi.


Lisätietoja:
Ville Stenroos, Cityvarasto Oyj, toimitusjohtaja ville.stenroos@cityvarasto.fi, puh. 0400 206 106
Mikko Erkkilä, Perustettava yhtiö (Opiskelijamuutot), toimitusjohtaja mikko.erkkila@Pakuovelle.com, puh. 050 5433 201