11.11.2012

Cityvarastolle pienvarastoalan vuoden 2011 innovaatiopalkinto

Helsinkiläiselle Cityvarasto Oy:lle on myönnetty kansainvälisesti merkittävä innovaatiopalkinto Euroopan suurimmassa pienvarastointialan gaalassa Portugalin, Algarven Vilamourassa. Palkinnon vastaanotti Cityvaraston toimitusjohtaja Ville Stenroos.

Innovation of the year

FEDESSA (Federation of European Self Storage Associations) myönsi 16. kesäkuuta innovaatiopalkinnon Cityvarastolle. Palkitsemisperusteena oli netin kautta toimiva automaattinen varastotilojen vuokrausjärjestelmä.

Eurooppalainen pienvarastointialan liitto FEDESSA palkitsee alan toimijoita kerran vuodessa. Palkintokategorioita tänä vuonna olivat vuoden yritysjohtaja, vuoden toimipiste, vuoden innovaatio ja hyväntekeväisyystempaus. Kaksipäiväiseen gaalaan saapui lähes 250 osallistujaa eri puolilta Eurooppaa.

Palkinto oli merkittävä tunnustus kotimaiselle toimijalle, sillä aikaisempina vuosina FEDESSA on myöntänyt vastaavan innovaatiopalkinnon alan suurille toimijoille; Shurgard, Local Storages ja City Self Storage sekä Big Yellow.

- Painoarvomme yhteisössä kasvoi ehdottomasti. On merkittävää, että palkinto jaettiin tällä kertaa pienemmälle toimijalle, totesi Ville Stenroos.

Vuonna 1999 Helsinkiin perustettu Cityvarasto on Suomen suurin pienvarastoalan yritys ja sillä on pienvarastoja Suur-Helsingin alueen lisäksi Tampereella, Turussa ja Lahdessa. Jyväskylän varasto avattiin syyskuun 2011 aikana.

Cityvarasto on laajentanut toimintaansa tasaisesti 2005 vuodesta lähtien. Yritys osti tamperelaisen Hämeen Minivaraston vuonna 2008 ja on tällä hetkellä markkinajohtaja Tampereen alueella.

Suomessa pienvarastointiala on edelleen pienten piirien bisnestä, vaikka ala onkin lisännyt näkyvyyttään koko ajan. Esimerkiksi Ruotsiin ja Tanskaan verrattuna Suomi on kovasti naapurimaitaan jäljessä. Pienvarastointibisnes rantautui Suomeen 1993. Tällä hetkellä kotimaassa toimii noin parikymmentä toimijaa.