Edunvalvottavan tavarat turvallisesti talteen

Helsingin Sanomissa 26.1.2014 kerrottiin hoitoon ohjatun vanhuksen menettäneen lähes kaikki henkilökohtaiset tavaransa huoneiston siivousurakan yhteydessä.

Vanhan ihmisen tunneside omiin tavaroihinsa on erityisen vahva. Mitä vähemmän ihmisellä on sosiaalisia kontakteja sitä tärkeämmäksi tavarat hänen elämässään muodostuvat.

Lehdessä kuvattu inhimillinen tragedia olisi voitu helposti välttää kuljettamalla kaikki huoneistosta siivouksen yhteydessä poistetut tavarat lähimpään pienvarastoon, joita löytyy jo kaikista isoimmista kaupungeista Suomessa. Esimerkiksi Järvenpäässä on Suomen Pienvarastoyhdistys ry:n jäsenyrityksen turvallinen pienvarasto. Nyrkkisääntönä voidaankin pitää, että huoneiston tavarat mahtuvat pienvarastoon, joka on 10 %:ia asunnon koosta eli 50 neliöisen asunnon tavarat olisivat mahtuneet viiden neliön kokoiseen pienvarastoon. Pienvarastossa asiakas voi yleensä asioida vapaasti aukioloaikojan puitteissa, jotka esimerkiksi meillä Cityvarastossa ovat klo 7-23 kaikkina päivinä vuodessa.

Pienvarastossa edunvalvonnan asiakas voi vapaasti rauhassa läheistensä kanssa käydä tavaransa läpi. Toimittaa sieltä sitten selkeät roskat pois kaatopaikalle ja turhat kalusteet kierrätykseen / myyntiin internetin myyntipalstoille sekä säilytettävät tavarat takaisin huoneistoon tai vielä pienempään pienvarastoon odottamaan jatkokäyttöä. Kuolinpesät ovat havainneet pienvarastopalvelut sopiviksi omiin tarpeisiinsa. Tällöin asunto on esimerkiksi haluttu myydä vähemmillä tavaroilla tai myydä ensimmäisenä ja jakaa tavarat perillisten kesken myöhemmin.

Myös useiden kaupunkien sosiaalitoimet ja edunvalvojat ovat todenneet palvelun sopivan moniin heidän asiakkaidensa tarpeisiin. Muuttoliikkeiden yhteydessä olevat varastointipalvelut asiakkaiden omien tavaroiden lajittelutarpeeseen sopivien tilojen puuttuessa sekä asiakkaiden käynneistä varastolla veloitettavista käyntimaksuista johtuen eivät useinkaan sovellu tähän käyttötarkoitukseen.

Ville Stenroos Cityvarasto toimitusjohtaja

Ville Stenroos Cityvaraston toimitusjohtaja
Ville Stenroos, dipl. ins.
Pienvarastoyhdistyksen hallituksen jäsen
Cityvarasto Oy:n toimitusjohtaja


Pienvarastointi

Cityvarastolta saat 1-20m² pienvarastot tavaroiden säilytystä varten. Meillä on ympäri Suomen toimipisteitä joissa voit varastoida vaikkapa koko kotisi irtaimiston. Asiakkaitamme ovat muun muassa muuttajat, remontoijat, opiskelijat, jatkuvan lisätilan tarvitsijat sekä erilaiset yritykset. Pienvarastojen lisäksi Cityvarastolta saat myös pakettiautot, muuttolaatikot sekä pakkaustarvikkeet. Voit vuokrata ja varata nämä kaikki palvelut verkkosivuiltamme tai soittamalla asiakaspalveluumme numeroon 029 1234 700.