Espoon kaupunkirata, alueurakka 3
Välillä Koivuhovi – Espoon keskus käynnistyy Espoon kaupunkiradan alueurakka 3, jonka urakoitsijana on Destia. Tässä alueurakassa rakennetaan 4,5 kilometriä uutta kaksoisraidetta, sekä korjataan ja rakennetaan yhteensä yhdeksän siltaa. Hankkeen yhteydessä kehitetään myös jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä alueella, sekä rakennetaan melusuojauksia. Alueurakan 3 kokonaiskesto on maaliskuusta 2024 elokuuhun 2028.
Rakennustyöt alkavat Espoon keskuksessa Kamreerintiellä huhtikuun alussa:
Jotta uusi raidepari saadaan sijoitettua olemassa olevan raideparin vierelle, nykyistä Kamreerintietä tulee siirtää 3-4 metriä poispäin raiteista. Samalla uusitaan kadun kunnallistekniikka. Kohdalta puretaan myös vanha tukimuuri ja rakennetaan uusi tilalle. Kamreerintien ylittävän Espoonväylän sillankannen alapintaa vahvistetaan.
Osa Kamreerintiestä suljetaan 2.4. – 31.10.2024 väliseksi ajaksi – liikennejärjestelymuutokset:
- Kulku ajoneuvoilla Kamreerintie 10 -kiinteistöön on työmaajärjestelyiden ajan Siltakadun puolelta, aiempaa jalankulun ja pyöräilyn reittiä pitkin. Kiertoreitillä on levikepaikkoja.
- Korvaavat jalankululle ja pyöräilijöille tarkoitetut reitit näkyvät kartasta ja on opastettu maastossa.
- Espoonväylälle rakennetaan uusi työnaikainen suuntaisliittymä, jota pitkin pääsee Kaupunginkalliontielle
- Pysäköintialue radan viereltä poistuu työn ajaksi käytöstä
Pahoittelemme häiriötä!
Kysyttehän tarvittaessa:
eska3tiedotus@destia.fi
ESKA AU3 hankepuhelinnumero 041-7250 300 (kun työt käynnissä)
Lisätietoa hankkeesta: vayla.fi/espoonkaupunkirata facebook.com/espoonkaupunkirata