Avotoimisto vai toimistohuone?

Toimitiloja löytyy moneen eri makuun. Sopivaa toimitilaa etsiessä ja miettiessä voi olla hyödyllistä myös pohtia erilaisia toimistomalleja. Toimitila voi yhtä hyvin olla avotoimisto tai jaettu perinteisesti toimistohuoneisiin. Yksi vaihtoehto on valita näiden kahden väliltä ja ottaa molempien hyödyt irti.  Oli toimitila kumpi tahansa, on toimitilan onnistumisen edellytykset tehokkaalle työskentelylle samat. Työn luonne ja työyhteisö ovat tärkeässä asemassa, kun mietitään avotoimiston ja toimistohuoneiden väliltä. Cityvarasto vuokraa toimistohuoneitaCityvarasto vuokraa avokonttoritilaa

Avotoimistossa tila on yleensä avaraa ja nimensä mukaisesti avointa. Työpisteitä ei ole jaettu eri huoneisiin, vaan työntekijät työskentelevät samassa tilassa. Työpisteiden välillä saattaa olla tilanjakajia, mutta ei varsinaisia seiniä. Tällainen työskentelytila kannustaa yhdessä tekemiseen ja tiimityöskentelyyn. Kun työkaveri on jo valmiiksi vieressä, ei työntekijän tarvitse nousta välttämättä edes omalta paikaltaan ideoimaan ja suunnittelemaan yhdessä tulevaa projektia. Ideoita voi heitellä lennosta ilman erillistä suunnitteluaikaa tai palaveria.

Avotoimistossa avun pyytäminen on helppoa, kun sitä ei tarvitse lähteä erikseen hakemaan. Kun kaikki puurtavat samassa tilassa, tarttuu työkaverin motivaatio ja flow-tila ehkä siihenkin tyyppiin, joka maanantaina on sitä mieltä, että viikonloppu olisi saanut vielä jatkua. Kun muut huhkivat töitä ahkerasti, ei avotoimistossa kehtaa itse laiskotella ja selata somea.

Ehkä perinteisemmän lajin edustajana tunnetaan erillinen toimistohuone, jonka tarjoamat hyödyt nostavat sen nykyaikaisen avotoimistomallin kovaksi kilpakumppaniksi. Siinä, missä avotoimistossa saattaa vallita alituinen tekemisen meininki, joka luonnollisesti voi nostaa myös melutason, on toimistohuoneessa oma rauha ja keskeytyksiä saattaa olla vähemmän. Jos työ vaatii tarkkaavuutta ja herkeämätöntä keskittymistä, voi toimistohuone olla juuri silloin oikea ratkaisu.

Omassa toimistohuoneessa muiden keskustelut eivät kantaudu korviin. Erillinen toimistohuone palvelee erityisesti sellaisen työn tekemistä, missä käydään paljon arkaluontoisia keskusteluja eri tahojen kanssa. Puhelinkeskustelu onnistuu avotoimistossakin, mutta jos keskustelukumppani tulee paikan päälle, voi olla tarpeen miettiä, tarjoaisiko toimistohuone keskustelulle oman rauhan. Toki Cityvaraston toimitilat tarjoavat mahdollisuuden neuvotteluhuoneiden käyttöön, joten yksityisyys on suojattu myös avotoimistossa. Tärkeintä on miettiä, millainen työskentelytila tarjoaa parhaat edellytykset työn tekemiseen päivittäisessä arjessa.

Toimistohuoneessa omat työvälineet ja tavarat eivät ole samalla tavalla kaikkien nähtävillä kuin avotoimistossa. Toimistohuoneen voi sisustaa mieleisekseen tai jättää sotkut siivoamatta, varsinkin jos koko huone on omassa käytössä.

Osui valintapäätös sitten kumpaan tahansa, on yhteisten pelisääntöjen luominen avainasemassa siinä, että työskentely sujuu mukavasti. Ratkaisu ei välttämättä tyydytä kaikkia ja aina löytyy joku, joka hyötyisi enemmän juuri siitä toisesta vaihtoehdosta. Avotoimistossa voidaan esimerkiksi sopia, että kun joku laittaa kuulokkeet korville, on se merkkinä siitä, että tekijä kaipaa omaa rauhaa eikä häntä silloin keskeytetä. Toisaalta taas toimistohuoneista työntekijät voidaan kerätä yhteisen kahvipöydän ympärille, jolloin työyhteisössä saavutetaan idearikas ilmapiiri eikä työ muutu yksin puurtamiseksi.

Jos valintaa on mahdotonta tehdä, voi toimitilasta tehdä myös näiden kahden yhdistelmän. Toimitilat muuntuvat moneen eri käyttötarkoitukseen ja erilaisilla väliseinillä voi kätevästi luoda erillisiä tiloja. Osan tilasta voi jättää avoimeksi yhteiseksi työskentelytilaksi ja osan jakaa erillisiin huoneisiin. Näin jokaiselle tekijälle löytyy työpaikalta se oma luontevin ympäristö työn tekemiseen.  

Tutustu Cityvaraston toimistotiloihin tai soita 029 1234 700 ja kysy lisää